Ihminen yrityksen takana
Olen Nora Anderson, kauneusalan ammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella kattaen mm. kosmetologin, ostajan, myyntiedustajan
kuin maahantuontiyrittäjänkin työt.
Yritykseni tarjoaa käytännönläheisiä ajanhallintaan, myyntiin ja markkinointiin liittyviä valmennuksia, workshopeja ja luentoja
– sekä livenä että verkossa.
Valmennuksissa otetaan huomioon asiakkaan persoona ja työskentelytyyli - en siis tarjoa yhtä samaa ratkaisua kaikille.
Visioni on auttaa kauneusalan yrittäjiä heräämään jokaiseen aamuun innostuneena ja menevän nukkumaan tyytyväisenä päivän aikaansaannoksiin.
Mistä kaikki alkoi?
Kasvoin kosmetologin tyttärenä, siis ihonhoidon maailmassa. Olin se lapsi, joka istui lattialla äidin kosmetiikkapussukan kanssa, kädet ja kasvot täynnä erilaisia seerumeita, voiteita ja naamioita.
Kaikki mikä kosteutti, kuori, hoiti tai tuoksui hyvälle, vei sydämeni. Niin paljon, että olin kahdeksanvuotiaana luokkakuvassa ainoa tyttö, jolla oli finnejä. (Jep, taisi olla muutama turhan innokas tuotekokeilu liikaa iholleni.)
Tieni kauneusalalle tuntui itsestään selvältä ja täydellisen omalta se tuntuu edelleen. Sama uteliaisuus ja into elävät yhä tekemisessäni, nyt vain vuosien kokemuksen rikastamana.
Kauneusala lähellä sydäntä
Haluan auttaa kauneusalan yrittäjiä menestymään juuri heille sopivalla tavalla.
Vuosien kokemukseni maahantuonnista, yhteistyöstä hoitoloiden kanssa ja kouluttamisesta on antanut minulle aidon ja monipuolisen näkökulman alan arkeen ja siihen, millaisia haasteita yrittäjät kohtaavat ja mitä he oikeasti tarvitsevat.
Minulle on tärkeää kuunnella asiakkaitani, ymmärtää heidän todelliset tarpeensa ja rakentaa valmennuksia, jotka tukevat yhtä aikaa heidän hyvinvointiaan, liiketoimintaansa ja jaksamistaan.
Haluan kehittää palveluitani jatkuvasti, jotta voin tarjota tukea, joka tekee asiakkaideni työstä kevyempää, selkeämpää ja kannattavampaa.
Mikään ei motivoi minua yhtä paljon kuin nähdä asiakkaan innostuvan jostakin ja onnistuvan siinä – se on minulle tärkeämpää kuin mikään taloudellinen tavoite.
Mikä tekee valmennuksista erilaisia?
Valmennusteni ytimessä on käytännönläheisyys. Keskitytään siis siihen, mikä oikeasti vie yritystä eteenpäin ja auttaa tasapainottamaan arkea – ilman, että kaikkea tarvitsee laittaa uusiksi.
Hyödynnän yli 20 vuoden kokemustani kauneusalalta sekä syvää ymmärrystä alan erityispiirteistä: sesongeista, asiakastyön rytmistä ja yrittäjyyden todellisista haasteista.
Valmennukseni eivät perustu yhteen ainoaan oikeaan malliin. Sen sijaan ne auttavat sinua löytämään juuri sinulle toimivimmat tavat, työkalut ja rutiinit. Uskon, että pysyvä muutos syntyy silloin, kun tekeminen tuntuu omalta ja on mahdollista arjen keskellä.
Tavoitteeni on, että jokainen valmennukseen osallistuva näkee muutoksen omassa arjessaan – askel kerrallaan, omalla tavallaan.
Jotain, mitä harva tietää
Rakastan muistikirjoja ja vihkoja – mitä värikkäämpi, sen parempi. Ostelen niitä enemmän kuin ehdin täyttää, ja jokainen niistä tuntuu aina uudelta mahdollisuudelta.
Huulivoide on minulla mukana ihan joka paikassa: takissa, laukussa, työpöydällä, autossa ja yöpöydän laatikossa. Olen hyväksynyt sen osaksi elämääni – minä vain kammoksun rohtuneita huulia!
Haaveilen vielä joku päivä juoksevani täyden maratonin. Puolikkaita olen jo juossut, mutta täysi maraton vielä odottaa sopivaa hetkeä.